Alku.

Niin, kaikella on alkunsa.

Tahdoin alkaa kirjoittaa blogia omasta kokemuksestani SSRI-lääkityksen saaneena ja siitä irti pääsemisestä. Aiheesta on melko vähän kunnollista keskustelua. Itse löysin joitakin keskusteluja, joissa ihmiset kyselevät lääkityksen vaikutuksista tai niiden haitoista. Kuka on käyttänyt ja mitä, kuinka pitkään on syönyt lääkettä ja mihinkä vaivaan, onko ollut sivuoireita, entäpä mitenkä lopetus sujuu ja mitenkä ne vieroitusoireet kohdataan? Ja ennen kaikkea, onko lääkityksestä ollut hyötyä?

Itse tuon blogissani esille omat kokemukseni ja näkemykseni SSRI-lääkkeistä. En voi väittää, että tiedän miltä muista tuntuu ja mitkä ovat heidän kokemuksensa mielialalääkkeistä yleensä. Sen olen huomannut, että jokainen on oma yksilönsä vaikka diagnoosi papereissa olisikin sama. Kenellä toimii mikäkin, joillakin ei tunnu auttavan mikään eikä kukaan.

Valotan hieman omaa taustaani, jolloin päästään liikkeelle ja itse asiaan. Olen tällä hetkellä 27-vuotias naisihminen Lappeenrannasta. Olen elämässäni kärsinyt vaihtelevasti jonkinlaisesta ahdistuksesta/paniikista ja hieman kait masennuksestakin. Ensimmäistä kertaa tajusin jonkin olevan vialla joskus 17 vuotiaana, ellen nyt ihan väärin muista.
Kaikki alkoi kun olin automatkalla Helsinkiin äitini ja isosiskoni kanssa. Minulle tuli yksinkertaisesti huono olo. Huono olo ja oksentaminen ovat olleet pienestä lapsesta saakka pelkoni, jonka uskoisin juontuvan siitä kun äitini sairasteli paljon ollessani pieni. Äitini sairauksiin liittyi kovat vatsakivut ja oksentelut.
Selvisin siis tästä Helsingin reissusta mutta jotenkin se huonon olon tunne jäi päälle, säikähdin kenties. Tämän seurauksena en pystynyt sinä päivänä oikein syömään mitään. Siitä alkoikin oravanpyörä. Huonovointisena ei tee mieli syödä, nälkäisenä taas tulee huono olo ja sittenkään ei tee mieli syödä. Elin varmaan noin pari viikkoa banaaneilla, nesteillä ja jäätelöllä. Tämä siksi, sillä oli ilmaantunut toinenkin oire; en pystynyt nielemään kunnolla. Aina kun koitin syödä jotain, tuntui että tukehdun ruokaan. Oire paheni, jos söin muiden ihmisten seurassa.
Olin hämmentynyt. Mikä minua oikein vaivasi? Aikani kamppailin asian kanssa, kunnes tajusin että minun on haettava apua. Olin 170cm pitkä ja painoni oli tippunut hälyttävään 45 kiloon. Olen aina ollut hentoinen mutta tämä paino oli jo aivan liian vähän. Halusin syödä mutten vain pystynyt.

Tästä alkaa sitten kertomukseni, kuinka sain apua (vai sainko?), sekä muita pohdiskeluja ja kerrontaa menneistä nykyhetkeen.