Noh, täällä Lappeenrannassa paistaa tänäänkin aurinko oikein makeasti. Odottelen tulevaa viikonloppua ja pääsiäispyhiä, olisi tarkoitus tehdä pieni reissu Helsinkiin. Oikein tervetullutta vaihtelua! Ystäväkin lupaili, että huomenna voitaisiin jatkaa tätä hiusprojektia, jee jee!
Lääkkeen lopettelu on edennyt nyt siihen, että olen syönyt enää joka toinen päivä sen 5mg ja ensi viikolla tiputan lääkkeen kokonaan pois. Lähinnä tätä huonovointisuutta/pahaa oloa/kuvotusta on ollut. Viime torstaista saakka vatsani on ollut huonolla tuulella, jotenkin kovin herkän oloinen. Uskoisin senkin liittyvän tähän lääkkeen lopetteluun.
"Suoliston bakteerit voivat kommunikoida muillakin keinoin. Ne kykenevät tuottamaan samoja mielialaan vaikuttavia välittäjäaineita kuin aivotkin: näitä ovat muun muassa serotoniini, dopamiini ja GABA. Esimerkiksi serotoniinin tuotannosta 95 prosenttia on peräisin suolistosta."
19.05.2014, Lauri Seppälä, Suomen kuvalehti
Toivon kuitenkin, että tuleva Helsingin visiitti sujuisi hyvin! Toki olen jo pohtinut päässäni, että mitä jos iskeekin vatsatauti juuri kun pitäisi lähteä reissun päälle. Taikka mitä jos vatsatauti iskisikin Helsingissä! Nämä on näitä omia perus pelkojani. Nyt toki onkin tuota ikävää tautia ollut liikkeellä... Muistan myös oikein hyvin sen, että viime vuonna minuun iski noro toisena pääsiäispäivänä. Olin tosin silloin töissä palvelutalossa missä tauti jylläsi kunnolla. Mutta jospa nyt tällä(kin) kertaa nämä jäisi vain kuvitelmieni tasolle.
Anyways! Pääsiäismunat pöytään! Kuvassa isosiskoni tuomisia Saksasta.

Oliko lääkkeen käytöstä mitään hyötyä niiden vuosien aikana joina käytit?
VastaaPoistaOlihan niistä mutta näin jälkikäteen ajateltuna uskoisin sen olevan lähinnä lumetta. Se ajatus siitä, että nyt alkaa helpottaa toi minulle aina paremman olon. Ja helpotus tuli siitä kun ylipäänsä hain apua ongelmiini. Keskustelut ammattilaisten kanssa olen kokenut suurimmaksi hyödyksi. Lääkitys on ollut ajatuksena lohduttava, kun uskoo että lääke auttaa.
PoistaOletko käynyt usein terapiassa? Tunnetko että vielä olisi tarvetta päästä keskustelemaan?
VastaaPoistaOlen käynyt terapiassa kahteen otteeseen. Silloin joskus 17-vuotiaana ja seuraavan kerran 20-vuotiaana. Ja eihän siinä, kivahan terapiassa olisi käydä vaikka parin vuoden välein höpisemässä :D Mutta terapia usein maksaa jotain, siis varsinkin jos haluaa esim. kognitiiviseen terapiaan. Mutta näillä mennään!
Poista